24.8.2009

23.8.2009
Kolme agilitykisaa Lohjalla.

Ensimmäisen agilityradalla kaksoisvoitto kotiin. Voiton veivät Zen (Decathlete's Sirius Black) ja Jaakko Suoknuuti, Hitti (Decathlete's Hornet) ja Janita tulivat toiseksi 0,16 s erolla.

Myös toisella agilityradalla kaksoisvoitto. Voitto meni Hittille (Decathlete's Hornet) ja Janitalle, Zen (Decathlete's Sirius Black) ja Jaakko Suoknuuti tulivat toiseksi 0,04 s erolla.

Hitti (Decathlete's Hornet) ja Janita voittivat vielä hyppyradan ja saivat toisen hyppysertinsä. Kolmannen saakin ottaa vastaan vasta reilun puolen vuoden päästä.

Mukava viikonloppu, viisi kilpailua ja kaikki voitot Zenille tai Hitille :) Tämähän alkaa taas sujua, kun vähennettiin töitä, että ehditään joskus itsekin treenaamaan...

Kuva: Meeri Alanko

22.8.2009
Sky (Decathlete's Skyknight) ja Mikko Aaltonen voittivat kaksi agilityrataa! Palikat on melkoisen kohdallaan, kun satelee nollia nollien perään, onnittelut superparille! Samalla kertaa he saivat kokoon ensi vuoden arvokisoihin vaadittavat tulokset. Skyn ja Mikon SM- ja karsintanollatulokset ovat kaikki vaatimattomasti myös voittonollia :) HUH, HUH, mitä menoa!

22.8.2009
Zen (Decathlete's Sirius Black) ja Jaakko Suoknuuti voittivat kaksi agilityrataa. Uusi kontaktimetodi toimii :) Samalla tuli ensi vuoden karsintavaatimuksista täytettyä tuplanolla ja nollavoitto.

19.8.2009
Neran (Decathlete's Ravenclaw) ja Craigin (That'll Do Graig) seitsemän pentua pentutestissä, olipa superpentue :-0 Olet Sessa antanut pennuille parhaat mahdolliset lähtökohdat tulevaa elämää varten! Yksi uros on vielä vapaana ja voin lämpimästi suositella sitä loistavaksi harrastuskaveriksi <3 Pentujen luovutus 25.8 alkaen. Onnea kaikille uusille pennunomistajille, toivottavasti teillä on pitkä, terve ja onnellinen yhteinen taival edessänne :)

17.8.2009
Zorron (Decathlete's I Did It My Way) ja Supon (Pikkupaimenen Ready Steady Go) kuusi pentua pentutestissä. Hienoja ja tasaisia pentuja, kyllä kannatti tehdä tämä yhdistelmä! Onnea kaikille pennunostajille ja menestystä matkan varrelle!

16.8.2009
Erre (Decathlete's Raptor) ja Heidi-Maria Puolakka voittivat agilitykilpailut :) Onnittelut upeasta viikonlopusta Heidi-Maria ja Erre!

16.8.2009
Sky (Decathlete's Skyknight) ja Mikko Aaltonen voittivat hyppyradan! Oikein paljon onnea hienosta viikonlopusta, melkoinen nollaprosentti :)

16.8.2009
Omie (Decathlete's Galaxy) ja Elina Jänesniemi voittivat agilitykilpailut! Teille ei kohta enää riitä palkintokaappi, pitää hankkia palkintohuone... Onnittelut jälleen kerran :)

16.8.2009
Juju (Decathlete's Gryffindor) ja Veijo Koistinen tekivät päivän aikana nollan sekä hyppyradalla, että agilityradalla. Sijoitukset kolmas ja neljäs. Haka (Decathlete's Le Livre Blanc) ja Tiina Koistinen saivat nollan kahdella hyppyradalla. Sijoitukset toinen ja kuudes. Hakalle siis tuplanolla ensi vuoden arvokisoihin. Onnea molemmille nollista!

15.8.2009
Omielle (Decathlete's Galaxy) ja Elina Jänesniemelle triplanolla eli kolme nollaa päivän aikana! Molemmilta agilityradoilta voitto ja hyppyradalla toinen sija, kun lipsahti mukaan yksi ympyrä :) Onnittelut nollakoneille, te olette melkoisessa iskussa, huh huh...

15.8.2009
Sky (Decathlete's Skyknight) ja Mikko Aaltonen voittivat kaksi agilitykilpailua! Tuli sitten aloitettua uusi agilityvuosi tuplanollalla ja nollavoitoilla, joten puolet ensi vuoden karsintavaatimuksista jo täytetty :) Olipa taas järisyttävän upeaa menoa!

Erre (Decathlete's Raptor) ja Heidi-Maria Puolakka tulivat toiseksi Skyn voittaessa ja saivat ensimmäisen sertinsä! Hienon näköistä menoa, palapeli näyttää loksahtaneen kohdelleen :) Onnea sisaruksille kaksoisvoitosta!

8.8.2009
Vinka (Decathlete's Starfighter) ja Anne Juslin saivat JK2 tuloksen ja nousivat jäljen voittajaluokkaan! Maastosta upeat 198/200 pistettä :) Onnittelut jäljestysmestareille!

1.8.2009
Vinka (Decathlete's Starfighter) ja Anne Juslin tulivat toiseksi Ruotsin tokokisoissa ja Supervinkasta tuli RUOTSIN TOTTELEVAISUUSVALIO! Lämpimät onnitteluhalaukset Anne ja Vinka, te olette niin taitavia :)

29.7.2009
Erre (Decathlete's Raptor) ja Heidi-Maria Puolakka saivat kolmannen I-tuloksen tokon erikoisvoittajaluokassa, joten kisatulokset kasassa SUOMEN TOTTELEVAISUUSVALION ARVOON! Vau, melkoista tahtia olette tekin tokotulokset takoneet, kun Errestä tuli 2-vuotiaana valioyksilö :) Oikein paljon onnea Heidi-Maria, toivottavasti siankorva ja siideri maistuivat mestareille...

25.7.2009
Cosmo (Tending Magic Mind) ja Elina Jänesniemi voittivat KV-kisan ja niin Cosmosta tuli vihdoin ja viimen KANSAINVÄLINEN AGILITYVALIO! Caciageja Cosmolla oli ennestään jo useampia, mutta ulkomaisten ja suomalaisten caciagien välillä ei ollut vaadittavaa vuotta ja päivää... Kiitos Elina Cosmon ohjaamisesta, olette ihan supereita molemmat <3

Kaatosateisen päivän täydensi vielä Omien (Decathlete's Galaxy) ja Elina Jänesniemen toisen radan voitto! Hyvä isä ja poika ja niiden loistava ohjaaja!

25.7.2009
Agilityn European Open Hollannissa.

Zen (Decathlete's Sirius Black) ja Jaakko Suoknuuti tulivat kolmanneksi agilityradalla, jossa oli 335 kilpailijaa eri puolilta maailmaa. Eroa voittajaan oli 13 sadasosaa. Hitti (Decathlete's Hornet) ja Janita olivat neljänsiä hyppyradalla, jossa oli 325 osallistujaa.

22.7.2009
Chess (Decathlete's Sagitta) ja Mette Sørensen nousivat sekä agilityssä että hyppyluokassa II-luokkaan! Onnittelut hienosta kisaviikosta Mette!

18-19.7.2009
Agilityn MM-karsinnat ja olipa huikean jännittävää loppuun asti!

Superhypermega-onnittelut Omielle (Decathlete's Galaxy) ja Elina Jänesniemelle karsintojen ansaitusta voitosta ja menolipusta MM-kisoihin Itävaltaan! Teitte sanoinkuvaamattoman hienoa työtä radasta toiseen ja jokaisella radalla juuri sitä "teidän juttua" ilman mitään ylimääräisiä varmisteluja! Omie on kolmas kasvattimme, joka on maajoukkueessa 2-vuotiaana. Kaikki kolme koiraa koulutettu pennusta lähtien samalla metodilla agilityyn. Teistä ei voi olla kuin ylpeitä!

Kuva: Iris Kieme. Pitäisiköhän tuo Omien pantateksti vaihtaa...


Vimma (Decathlete's Fidelius Charm) ja Niina-Liina Linna tulivat karsinnoissa jaetulle kolmannelle sijalle Niinun oman koiran Rhettin kanssa. Koska Niinu tietysti mieluummin lähtee MM-kisoihin oman kuin lainakoiran kanssa, pääsee Vimma tänä vuonna vain Pohjoismaiden Mestaruuskilpailuihin Ruotsiin joulukuussa. Onnea Niinu tavoitteiden saavuttamisesta ja unelmien täyttymisestä :)

Hitti (Decathlete's Hornet) ja Janita olivat karsinnoissa viidensiä. Viimeisen radan ensimmäinen rima tippui, kun jätin Hitin metallibumberin taakse ja se sai Hitin askeleet sekaisin, joten maajoukkuepaikka putosi sen riman mukana. Mutta ei voi sanoin kuvata kuinka rakastan tuota Räyhä-Roopea <3 Se antaa niin koko sydämensä jokaisella radalla! Hitti on Yokon ja Omien varakoira MM-kisoihin, ja koko maajoukkueen varakoira PohjM-kisoihin, joten tavallaan Hitti on neljäs 2-vuotiaana maajoukkuetasolle yltänyt kasvattimme. Kun puolen vuoden treenaamisella on päästy tähän, niin odottakaahan vain ensi vuotta, jos pysymme molemmat terveinä sinne asti...

Onnittelut myös koulutuksissamme ahkerasti käyneille Anu Niemelle ja Viimalle, nyt se kaikki työ sitten antoi palkintonsa :)

Hyvää matkaa koko Suomen joukkueelle, pidämme peukkuja ihan jokaiselle teistä! Muistakaa nauttia tapahtumasta, johon tuhannet harrastajat vain unelmoivat pääsevänsä. Tehkää omat suorituksenne, siellä on ihan samat esteet kuin täällä kotimaassakin, joten luottakaa itseenne ja koiriinne, kyllä te osaatte!

12.7.2009
Rico (Decathlete's Comet) ja Heidi Karanko tulivat toiseksi agilitykilpailuissa! Hyvin on alkanut nollien keruu ensi vuoden arvokisoihin, onnittelut hienosta viikonlopusta!

11.7.2009
Erre (Decathlete's Raptor) ja Heidi-Maria Puolakka saivat I-tuloksen tokon erikoisvoittajaluokassa! Tämä oli Erren toinen kiinnitys valion arvoon :) Sky (Decathlete's Skyknight) ja Mari Kaplas saivat ykköstuloksen voittajaluokassa. Onnittelut molemmille hienoista suorituksista vaikeissa olosuhteissa!

11.7.2009
Rico (Decathlete's Comet) ja Heidi Karanko voittivat agilitykilpailut ja saivat toisen kiinnityksen valion arvoon! Oikein paljon onnea Heidi ja Rico!

6.7.2009
Nera (Decathlete's Ravenclaw) synnytti 6 urosta ja yhden nartun. Synnytys oli helppo ja pennut ja emä voivat hyvin. Mukavaa pentuaikaa Sessa ja Nera!

4.7.2009
Vimma (Decathlete's Fidelius Charm) ja Niina-Liina Linna tulivat toiseksi avo-SM karsintaradalla. kolmansia ja Ludde (Lunde til Decathlete's) ja Niinu neljänsiä. Finaalissa Niinu otti kaksoisvoiton Vimman ja Rhettin kanssa! Janita ja Hitti tulivat kolmanneksi ja Niinu nappasi vielä neljännenkin sijan Ludden kanssa! Sylin täydeltä onnea Niinu, olette ihan uskomattomassa vedossa! Viimeisen puolen vuoden "nollaprosentti nousuun" - projektista voisi sanoa ONNISTUNUT TÄYDELLISESTI :) Häikäisevän hienoa menoa radasta toiseen!

4.7.2009
Rico (Decathlete's Comet) ja Tiina Kuusisto tekivät upean nollan kisassa, jossa 119 osallistujaa, tuloksena serti ja ensimmäinen kiinnitys valion arvoon! Kertakaikkiaan hieno rata, paljon onnea Tiina! Myös Hitille (Decathlete's Hornet) ja Janitalle nolla tällä radalla. Hitti on viimeisestä 27 kisasta tehnyt 22 nollaa :-0 Ihana kisakumppani, vaikkakin äänekäs sellainen...

4.7.2009
Zorrosta (Decathlete's i Did It My Way) tuli isä 5 pojalle ja 2 tytölle. Onnea kaikille osapuolille!

3.7.2009
Hitti (Decathlete's Hornet) ja Janita voittivat agilitykilpailut.

28.6.2009
Monitoimi-Omie (Decathlete's Galaxy) ja Elina Jänesniemi kisasivat vaihtelun vuoksi tottelevaisuudessa, tuloksena evl:n ykköstulos! Onnittelut mestaritokoilijoille!

27.6.2009
Vinka (Decathlete's Starfighter) ja Anne Juslin aloittivat PK-uransa upeasti voittamalla alokasluokan jälkikisat pisteillä 288/300! Pistemenetykset suurimmaksi osaksi tottiksesta, kun Vinka tulee suoraan sivulle. Hurjan paljon onnea superjäljestäjille, mahtava aloitus!

27.6.2009
Omie (Decathlete's Galaxy) ja Elina Jänesniemi aloittivat vepekauden voittamalla alokasluokan kisat täysillä pisteillä 100/100! Tämä oli Omien toinen ykköstulos, joten ensi kerralla he saavat kisata avoimessa luokassa. Isot onnittelut vesipelastustiimille Omielle, Elinalle ja apuohjaaja Sari Niemelle, hienoa työtä!

25.6.2009
Cosmo (Tending Magic Mind) ja Janita voittivat hyppyradan Porvoossa. Koska Cosmolla oli ennestään kaksi hyppyratavoittoa ja 1.6 jälkeen saaduilla serteillä saa hyppyvalion arvon, niin COSMOSTA tuli SUOMEN HYPPYVALIO! Aika huisaa, kun kisaamassa oli 56 koiraa. Myös Tekla (Decathlete's Black Velvet) teki hienon nollan vaikealla radalla ja tuli kovassa kilpaporukassa neljänneksi! Voi kun Tekla ja Cosmo pysyisivät aina näin hyvässä kunnossa...

20-21.6.2009
Neljä agilitykilpailua Italiassa, Torinossa. Molempina päivinä yksi agilityrata ja yksi hyppyrata. Mukana kilpailemassa olivat Janitan kanssa Hitti (Decathlete's Hornet) ja Jaakon kanssa Zen (Decathlete's Sirius Black). Kolmelta radalta Zen ja Hitti ottivat kaksoisvoiton! Yhdellä hyppyradalla Hitti tuli kolmanneksi.

Italiassa Sertin saa agility- ja hyppyradan yhteistulosten paras. Valioituminen on siis huimasti vaikeampaa kuin Suomessa, kun jokaiseen sertiin tarvitaan tuplanolla. Hitti voitti molempien päivien yhteistuloksen ja sai siis kaksi Italian agilitysertiä. Ensimmäisenä päivänä Hitin ja Zenin ero kahden radan yhteistuloksessa oli vain 0,1 s, joten tasaista työtä koko perheeltä...

Zen voitti KV-agilityradan, mutta koska se on jo kansainvälinen agilityvalio, niin caciag siirtyi toiseksi tulleelle Hitille.

Italian tuliaisina tuotiin perheeseen Jaakolle uusi lyhytkarvainen bordercolliepentu Beck's Hill Goldeneye, tuttavallisemmin Chi.

Chi 3,5 kk. Kuva: Iris Kieme


19-21.6.2009
Viisi agilitykilpailua Turussa.

Perjantain agilityradan voittivat Omie (Decathlete's Galaxy) & Elina Jänesniemi, kolmanneksi tulivat Vimma (Decathlete's Fidelius Charm) & Niina-Liina Linna ja neljänneksi Rico (Decathlete's Comet) & Heidi Karanko. Juhannuskisat siis alkoivat melko mallikkaasti kasvateillamme :)

Perjantain hyppyradan voiton veivät Sky (Decathlete's Skyknight) & Mikko Aaltonen, Omie (Decathlete's Galaxy) & Elina Jänesniemi tulivat neljänneksi ja Rico (Decathlete's Comet) & Heidi Karanko kahdeksanneksi.

Lauantain ensimmäisen agilityradan voittivat Sky (Decathlete's Skyknight) & Mikko Aaltonen.

Lauantain toisen agilityradan voittivat Omie (Decathlete's Galaxy) & Elina Jänesniemi.

Sunnuntain agilityradan voitto meni Omielle (Decathlete's Galaxy) & Elina Jänesniemelle.

Superonnittelut kaikki voitot keskenään jakaneille Elinalle ja Mikolle, vähänkö te olette taitavia! Isot onnittelut myös Heidille tuplanollasta! Kylläpä oli mukava saada näitä tekstareita Italiaan :)

14.6.2009
Decathlete's koirille kaksoisvoitto agilityn yksilö SM-kisoissa!

Vimma & Niinu. Kuva: Marika Kelokarikari


Vimma (Decathlete's Fidelius Charm) ja Niina-Liina Linna voittivat SM-KULTAA ylivoimaisella 1,91 s erolla toiseksi tulleisiin Hittiin (Decathlete's Hornet) ja Janitaan. Vimman ja Hitin finaaliradat voit katsoa täältä Vimma: sarja: maxi, lähtö: maxi048 ja Hitti: sarja: maxi, lähtö: maxi047. Super paljon onnea Niinulle kertakaikkisen hienosta suorituksesta, olette ihan mestareita!

Ensimmäisen radan jälkeen johdossa olivat Sky (Decathlete's Skyknight) & Mikko Aaltonen, toisena Vimma (Decathlete's Fidelius Charm) & Niina-Liina Linna, kolmantena Hitti (Decathlete's Hornet) & Janita, neljäntenä Piru & Teemu Linna ja kuudentena Cosmo (Tending Magic Mind) & Janita. Myös Tekla (Decathlete's Black Velvet) ja Janita pääsivät finaaliin. Melkein 100-vuotias kuuro mummo paineli hyppyradalla sijalle 29 :) Finaaliradasta siis tuli melkoisen jännittävä, kun kuuden parhaan joukosta viisi oli oma koira, kasvatti tai seurajäsen... Mahtavia ratoja toinen toisensa perään, onnittelut kaikille finaaliin päässeille.

Zen (Decathlete's Sirius Black) ja Jaakko Suoknuuti tekivät ihan täydellistä rataa esteelle 13, mutta valitettava liukastuminen pudotti parin jatkosta. Zen pääsi osteopaatille seuraavana päivänä ja lantio oli vinossa, lapojen takana nikama pois paikoiltaan ja niskassa useampi lukko :( Kiitokset Leena Piiralle, joka otti Zenin hoitoon pikaisesti!

Myös Omie (Decathlete's Galaxy) ja Elina Jänesniemi tekivät ihan optimirataa esteelle 18 asti, jossa ohjaajan malttamattomuuden seurauksena kielto. Elina ja Omie painelevat radalla sellaista vauhtia, että myrskyvaroitus muille on annettu!

Ikävä muistutus liukkaasta alustasta.
Cosmolta lähti jalat alta hypyn jälkeen, kuten niin monella muullakin :(
Kuva: Meeri Alanko


Kiitokset kaikille onnittelijoille ja erityisesti Jaakolle, joka jaksoi olla tukenamme koko päivän! Tämän tuloksen arvon tietävät vain ne, jotka tietävät Hitin historian... Vuoden ikäisenä Hitiltä katkaistiin hauisjänne onnettomuuden jälkeen. Siitä seurasi puolen vuoden treenitauko. Agilitystä ehdimme toipumisen jälkeen nauttia 1,5 kk, kun Hitti törmäsi johonkin keppiin ja riesaksi tuli sylkirauhaseen hajonnut tikku, ja monien antibioottikuurien ja kahden leikkauksen takia jälleen oli 3 kuukauden totaalitreenitauko. Sen jälkeen ehdimme taas treenata 2,5 kk, kunnes itselläni todettiin selässä rasitusmurtuma ja jälleen kerran 3 kuukauden treenitauko edessä. Ennen näitä SM-kisoja treenasimme kiellosta huolimatta 2 kk (minulta kiellettiin juokseminen selän takia puoleksi vuodeksi eli heinäkuuhun 2009 asti) ja selkä onneksi kesti. Kokonaisuudessaan olemme siis päässeet Hitin kanssa treenaamaan agilityä korkeilla hypyillä vain puolivuotta sen elämästä. Ja kun työtahti sallii treenit vain kerran viikossa, niin voi jo sanoa, että koiran täytyy olla luonnonlahjakkuus tällaiseen tulostasoon päästäkseen! Kiitos maailman ihanimmalle Hippa-Leenalle äänekkäästä, mutta antoisasta yhteistyöstä :)

13.6.2009
Agilityn joukkue SM-kilpailut Torniossa. Kilpailuun osallistui 38 joukkuetta.

Toiseksi tuli LAW:n joukkue, jossa kilpailivat Zen (Decathlete's Sirius Black) & Jaakko Suoknuuti, Piru & Teemu Linna, Rhett & Niina-Liina Linna ja Hitti (Decathlete's Hornet) ja Janita Joukkueen aika oli 15 sekuntia nopeampi kuin voittajilla. Mutta valitettava puomin ylösmenovirhe esti viimevuotisen voiton uusimisen.

Kolmanneksi tuli SBCAK:n joukkue, jossa kisasivat Omie (Decathlete's Galaxy) ja Elina Jänesniemi, Raija & Tuomas Oksanen ja Poppa & Liisa Lehikoinen. Erityisen hienoksi joukkueen tuloksen tekee se, että joukkueessa oli vain kolme osallistujaa ja jokaisella oli tulospakko omalla suorituksellaan. Joukkue hävisi hopean vain 0,67 s erolla!

Myös neljänneksi tulleessa Active Dogin joukkueessa oli kaksi Decathlete's koiraa, Erre (Decathlete's Raptor) & Heidi-Maria Puolakka ja Sky (Decathlete's Skyknight) ja Mikko Aaltonen.Tälläkin joukkueella tuloksena vitonen, mutta yli 9 s voittajajoukkuetta nopeammalla ajalla.

Onnittelut hienoista radoista ja kaikille!

12.6.2009
Torniossa kaksi agilitykilpailua

Ensimmäisen kilpailun voittivat Zen (Decathlete's Sirius Black) ja Jaakko Suoknuuti, toiseksi tulivat Vimma (Decathlete's Fidelius Charm) ja Niina-Liina Linna ja Hitti (Decathlete's Hornet) ja Janita olivat kuudensia. Osallistujia kilpailussa oli 92.

Toisen radan voittivat Omie (Decathlete's Galaxy) ja Elina Jänesniemi ja Hitti (Decathlete's Hornet) ja Janita tulivat kolmanneksi. Osallistujia tällä radalla oli 75.

Hurjasti onnea kaikille upeista radoista!

7.7.2009
Omie (Decathlete's Galaxy) ja Elina Jänesniemi voittivat agilitykilpailut! Onnea jälleen kerran mestareille!

6.6.2009
Aino (Decathlete's Fidus Achates) ja Mia Laamanen tulivat toiseksi agilitykilpailuissa ja saivat toisen kiinnityksen agilityvalion arvoon! Mahtavaa, paljon onnea Mia ja Aino!


Jeeves (Decathlete's Nighthawk) ja Vappu Alatalo saivat tokon voittajaluokassa hurjat 300 pistettä ja nousivat erikoisvoittajaluokkaan! Hieno suoritus, isot onnittelut taitureille! Nyt koko Zenin pentue (Vinka, Hitti, Erre, Sky ja Jeeves) kisaa erikoisvoittajaluokassa :)

31.5.2009
Vimma (Decathlete's Fidelius Charm) ja Niina-Liina Linna voittivat Stadi Gamesin hyppyradan! Hurjan paljon onnea Niinu upeasta viikonlopusta! Jos kolme voittoa on hattutemppu, niin millä nimellä neljän radan voittamista kutsutaan? :-0

30.5.2009
Sky (Decathlete's Skyknight) ja Mikko Aaltonen voittivat agilitykilpailut! Oikein paljon onnea hienosta radasta! Juorut kulkeutuivat Littoisiin asti, meno oli kuulemma ollut häikäisevän hienoa...

30.5.2009
Vimma (Decathlete's Fidelius Charm) ja Niina-Liina Linna tulivat toiseksi agilitykilpailuissa! Ludde (Decathlete's Lunde til Decthlete's) ja Niinu tulivat samalla radalla neljänneksi. Niinu voitti päivän molemmat radat oman koiransa Rhettin kanssa. Toisella radalla Vimma ja Niinu olivat neljänsiä. Melkoista nollatehtailua, wau!

24.5.2009
Aino (Decathlete's Fidus Achates) ja Mia Laamanen saivat kolmannen ykköstuloksen tokon erikoisvoittajaluokasta, joten Ainosta tuli SUOMEN TOTTELEVAISUUSVALIO! Superonnittelut Mia ja Aino upeasta saavutuksesta!

24.5.2009
Haka (Decathlete's Le Livre Blanc) ja Tiina Koistinen voittivat hyppyradan! Oikein paljon onnea molempien päivien supermiinuksesta :)

23.5.2009
Haka (Decathlete's Le Livre Blanc) ja Tiina Koistinen voittivat agilitykilpailut! Hurjan paljon onnea hienosta suorituksesta!

23.5.2009
Omie (Decathlete's Galaxy) ja Elina Jänesniemi voittivat agilitykilpailut! Voitto päivässä pitää mielen virkeänä :) Onnea, onnea jälleen voitosta!

Kuva: Sirpa Saari

23.5.2009
Juju (Decathlete's Gryffindor) ja Veijo Koistinen tulivat toiseksi hyppyradalla! Isot onnittelut nollasta!

21.5.2009
Erre (Decathlete's Raptor) ja Heidi-Maria Puolakka tulivat toiseksi II-luokan agilitykilpailuissa ja nousivat kuninkuusluokkaan! II-luokan kolme nousunollaa tulivat siis kuudessa päivässä :-0 Jipii ja tervetuloa III-luokkaan :)

21-24.5.2009
Hitillä ja Zenillä 9 agilitykilpailua. Tytöt nappasivat vuorotellen kaikkien 9 kisan voitot! Hitti (Decathlete's Hornet) ja Janita voittivat 5 kisaa ja Zen (Decathlete's Sirius Black) ja Jaakko Suoknuuti voittivat 4 kilpailua. Hitti teki 8 nollaa neljän päivän aikana :-0 Kiitos Jenni ja Marko täyshoidosta ja onnea molemmille viikonlopun kisojen nollatuloksista!

20.5.2009
Omie (Decathlete's Galaxy) ja Elina Jänesniemi voittivat agilitykilpailut! Onnittelut superkaksikolle :)

17.5.2009
Erre (Decathlete's Raptor) ja Heidi-Maria Puolakka voittivat agilityn II-luokan! Enää uupuu yksi nolla III-luokasta :) Hurjan paljon onnea hienosta viikonlopusta!

16.5.2009
Omie (Decathlete's Galaxy) ja Elina Jänesniemi voittivat agilitykilpailut! Oikein paljon onnea voittajille!

16.5.2009
Erre (Decathlete's Raptor) ja Heidi-Maria Puolakka voittivat agilityn II-luokan ja saivat ensimmäisen nousunollansa! Onnittelut voittajakaksikolle!

Kuva: Minna Isokoski


12.5.2009

Diva (Decathlete's Cassiopeia) ja Anu Rikkilä voittivat voittajaluokan tottelevaisuuskisat ja nousivat erikoisvoittajaluokkaan! Noomi (Divan emä) ja Anu voittivat myös erikoisvoittajaluokan huippupisteillä 309/320 :-0 Paljon onnea tokotaitureille!

9.5.2009
Sky (Decathlete's Skyknight) ja Mikko Aaltonen voittivat kaksi agilitykilpailua ja saivat samalla tulokset kasaan SM-kisoihin ja MM-karsintoihin! Paljon onnea tuplamestareille :)

4.5.2009
Vinka (Decathlete's Starfighter) ja Anne Juslin saivat tokon erikoisvoittajaluokassa ykköstuloksen ja upeat 292,5 pistettä! Onnittelut tokomestareille :)

3.5.2009
Sky (Decathlete's Skyknight) ja Mikko Aaltonen jatkoivat menestyksekästä viikonloppuaan ja tekivät jälleen kaksi nollaa! Toiselta radalta voitto ja toiselta toinen sija. Toivottavasti Sky sai pekonihampurilaisen ja Mikko siiderin, oli se sen verran hieno viikonloppu, onnittelut nollakoneille :)

2.5.2009
Sky (Decathlete's Skyknight) ja Mikko Aaltonen voittivat kaksi agilitykilpailua! Loistavaa Mikko ja Sky, pikkulinnut kertoivat, että radat oli kerrassaan upeita :) Oikein paljon onnea tuplanollasta!

2.5.2009
Omie (Decathlete's Galaxy) ja Elina Jänesniemi voittivat agilitykilpailut! Hurjan paljon onnea, radat ovat toinen toistaan hienompia, yhteistyönne on upeaa katsottavaa :)

1.5.2009
Zen (Decathlete's Sirius Black) ja Jaakko Suoknuuti voittivat agilitykilpailut, Hitti (Decathlete's Hornet) ja Janita tulivat toiseksi ja Omie (Decathlete's Galaxy) ja Elina Jänesniemi kolmansiksi :) Olipa hieno päivä kasvateille!

1.5.2009
Haka (Decathlete's Le Livre Blanc) ja Tiina Koistinen voittivat agilitykilpailut! Se oli hieno rata ja erittäin hyvää työskentelyä, onnittelut Tiina! Myös Rico (Decathlete's Comet) ja Heidi Karanko tekivät nollan. Hyvä Heidi ja Rico!

13.4.2009
Hitti (Decathlete's Hornet) ja Janita saivat tokon erikoisvoittajaluokassa ykköstuloksen ja toisen kiinnityksen valionarvoon, vaikka tällä kertaa meni tunnari nollille.

12.4.2009
Zen (Decathlete's Sirius Black) ja Jaakko Suoknuuti tekivät jälleen hattutempun ja voittivat kolme agilitykilpailua (luokissa 61-68 osallistujaa)! Hurjassa vedossa tämä kaksikko :-0

Hitti (Decathlete's Hornet) ja Janita tekivät myös nollan ja tulivat neljänneksi (osallistujia 68).

Ninja (Decathlete's Firebolt) ja Julianne Kemppainenkin tekivät nollan, onnittelut!

12.4.2009
Juju (Decathlete's Gryffindor) ja Veijo Koistinen tulivat toiseksi hyppyradalla (osallistujia 79)!

11.4.2009
Rico (Decathlete's Comet) ja Heidi Karanko voittivat agilityn II-luokan kilpailut ja nousivat III-luokkaan! Jee, oikein paljon onnea kuninkuusluokkaan noususta :)

10.4.2009
Juju (Decathlete's Gryffindor) ja Veijo Koistinen saivat tuplanollan ja tulivat toiseksi agilitykilpailuissa! Onnittelut arvokisatulosten saamisesta, hieno homma!

4.4.2009
Omie (Decathlete's Galaxy) ja Elina Jänesniemi tulivat toiseksi agilitykisoissa! Nollia pukkaa, onnea, onnea :)

4.4.2009
Vimma (Decathlete's Fidelius Charm) ja Jaakko Knuutti tulivat agilitykilpailuissa toiseksi! Onnittelut hienosta nollasta!

Haka (Decathlete's Le Livre Blanc) ja Tiina Koistinen tulivat samassa kisassa viidensiksi (koiria kisassa 54). Onnea nollatuloksesta!

29.3.2009
Omielle (Decathlete's Galaxy) ja Elina Jänesniemelle kaksi nollavoittoa agilitykisoissa! Vähänkö olette eteviä... Superonnittelut tuplamestareille!

29.3.2009
Hitti (Decathlete's Hornet) ja Janita saivat tokon erikoisvoittajaluokassa 277 pistettä ja ensimmäisen kiinnityksen valionarvoon, vaikka istuminen meni nollille. Muista liikkeistä tulikin sitten ysiä ja kymppiä, Hippa-Leena oli aivan loistava :) Erityiskiitokset kuuluu tällä kertaa Elina Jänesniemelle, joka on jaksanut "hoitolomilla" treenata Hitin kanssa tokoa meidän matkustellessa maailmalla! Kiitos Elina :)

28.3.2009
Erre (Decathlete's Raptor) ja Heidi-Maria Puolakka saivat tokon erikoisvoittajaluokassa ykköstuloksen, vaikka tunnari meni nollille! Oikein paljon onnea ensimmäisestä kiinnityksestä valionarvoon!

22.3.2009
Sky (Decathlete's Skyknight) ja Mikko Aaltonen tulivat kolmanneksi hyppyradalla! Onnittelut nollasta, tasaista tahtiahan niitä satelee! Onnittelut myös luokan voittaneelle Anjalle ja Grimille!

15.3.2009
Vimma (Decathlete's Fidelius Charm) ja Jaakko Knuutti tulivat agilitykilpailuissa kolmanneksi! Jaakko teki myös Ludden (Lunde til Decathlete's) kanssa nollan! Hurjan paljon onnea molemmista nollista! Onnittelut myös Pirjolle ja Funille (Teklan tyttärentytär) joka tuli nollalla toiseksi!

14.3.2009
Kisat Turussa, osallistujia maxi III-luokassa yli 60. Tuomarina oli Mujunen ja olipas mukavat radat!

Sky (Decathlete's Skyknight) ja Mikko Aaltonen voittivat agilityradan ja tulivat toiseksi hyppyradalla. Aivan upeaa menoa, ei voi kuin olla ylpeä, että toinen osapuoli radalla on oma kasvatti! Te olette ihan supereita!

Juju (Decathlete's Gryffindor) ja Veijo Koistinen tekivät nollan agility- ja hyppyradalla!

Zen (Decathlete's Sirius Black) ja Janita tekivät nollan agility- ja hyppyradalla.

Tekla (Decathlete's Black Velvet) ja Janita tekivät nollan agilityradalla.

28.2.2009
Rico (Decathlete's Comet) ja Heidi Karanko voittivat agilityn II-luokan kilpailut! Olipa kivaa, että pääsi näkemään teidän menoa! Paljon onnea kertakaikkisen hienosta radasta :)

22.2.2009
Noomin ja Cosmon pennut täyttävät 2-vuotta. Onnittelut Omielle, Ketkulle, Ricolle, Chessille, Divalle ja Islalle!

21.2.2009
Erre (Decathlete's Raptor) ja Heidi-Maria Puolakka saivat kolmannen nollavoiton agilityn I-luokassa ja nousivat II-luokkaan! Hurraa, vitosputki on katkaistu, paljon onnea upeasta radasta! Onnittelut myös toiseksi tulleille Jennille ja Looxille, jotka aloittivat agilityuransa hienosti tuplanollalla, vähänkö olette käheitä :)

15.2.2009
Rico (Decathlete's Comet) ja Heidi Karanko voittivat agilityn II-luokan kilpailut! Meno oli ollut vauhdikasta, onnittelut vauhtihirmuille :)

14.2.2009
Aika mahtava ystävänpäivä! Parhaat ystävämme antoivat hienoja ystävänpäivälahjoja omistajilleen!

Ketku (Decathlete's Solarstorm) ja Pia Heikkilä voittivat tokon voittajaluokan pisteillä 296/320! Wau, huisan paljon onnea hienosti menneestä kokeesta!

Zen (Decathlete's Sirius Black) ja Jaakko Suoknuuti voittivat agility- ja hyppyradan. Jee, kyllä kulkee ja lujaa!

Hitti (Decathlete's Hornet) ja Janita tekivät kolme nollaa (sijoitukset 2., 3. ja 5.) ja saivat oikeuden osallistua vuoden 2009 SM-kisoihin ja karsintoihin. Hip hei :)

Omie (Decathlete's Galaxy) ja Elina Jänesniemi tekivät tuplanollan (sijoitukset 2. ja 4.) ja saivat oikeuden osallistua vuoden 2009 SM-kisoihin ja karsintoihin. Onnittelut upeasti menneistä radoista!

Haka (Decathlete's Le Livre Blanc) ja Tiina Koistinen voittivat agilitykilpailut ja saivat tarvittavat tulokset kasaan vuoden 2009 SM-kilpailuihin ja MM-karsintoihin! Oikein paljon onnea!

Sky (Decathlete's Skyknight) ja Mikko Aaltonen tulivat toiseksi hyppyradalla. Onnea, onnea! Muutkin radat olivat hienoa katsottavaa!

Tekla (Decathlete's Black Velvet) ja Janita tekivät nollat agility- ja hyppyradalla. Mummi on terästä!

Ninja (Decathlete's Firebolt) ja Julianne Kemppainen tekivät nollan agilityradalla, sijoitus neljäs! Onnittelut nollasta ja samalla Ninjakin sai tarvittavat tulokset kasaan vuoden 2009 SM-kisoihin ja karsintoihin.

8.2.2009
Juju (Decathlete's Gryffindor) ja Veijo Koistinen tulivat toiseksi agilitykilpailuissa! Onnittelut erinomaisesta suorituksesta!

8.2.2009
Aino (Decathlete's Fidus Achates) ja Mia Laamanen saivat I-tuloksen tokon erikoisvoittajaluokassa! Superonnittelut toisesta kiinnityksestä tottelevaisuusvalion arvoon ja hienosti tehdystä työstä asian eteen!

8.2.2009
Sky (Decathlete's Skyknight) ja Mikko Aaltonen voittivat agilityn III-luokan kilpailut ja käynnistivät siis valiokellon saman tien kuninkuusluokkaan noustuaan! Hurjan paljon onnea, siitä se karsintanollien keruu lähti käyntiin :)

7.2.2009
Sky (Decathlete's Skyknight) ja Mikko Aaltonen voittivat agilityn II-luokan kilpailut ja nousivat III-luokkaan! Jee, onpa kiva päästä kisaamaan samaan luokkaan :)

5.2.2009
Hugon (Never Stop Artist of Decathlete's) pentujen 2-vuotis synttärit, onnea kaikille "pentusille"!

31.1.2009
Zen (Decathlete's Sirius Black) ja Jaakko Suoknuuti voittivat agilitykilpailut (42 osallistujaa)! Jaakko teki nollan myös Teklan (Decathlete's Black Velvet) kanssa, joka tuli seitsemänneksi. Onnittelut Veronicalle ja Excelille Suomen Agilityvalio tittelistä ja upeasti menneestä viikonlopusta, neljä nollatulosta, joista kolme voittoa ja yksi kolmossija!

25.1.2009
Aino (Decathlete's Fidus Achates) ja Mia Laamanen saivat I-tuloksen tokon erikoisvoittajaluokassa! Suuren suuret onnittelut ensimmäisestä kiinnityksestä tottelevaisuusvalion arvoon!

25.1.2009
Haka (Decathlete's Le Livre Blanc) ja Tiina Koistinen tulivat toiseksi III-luokan hyppyradalla (kilpailijoita 73). Myös Jujulle (Decathlete's Gryffindor) & Veijo Koistiselle ja Luddelle (Lunde til Decathlete's) & Jaakko Knuutille nollatulokset. Voiton veivät tällä kertaa seuratoverimme Anja ja Grim (Teklan tyttärentytär), onnitteluhalaukset koko porukalle :)

25.1.2009
Erre (Decathlete's Raptor) ja Heidi-Maria Puolakka voittivat I-luokan agilitykilpailut! Onnittelut hienosta radasta!

24.1.2009
Ludden (Lunde til Decathlete's) pennuilla synttärit, onnittelut 4-vuotiaille Zenille, Vimmalle, Jujulle, Ninjalle, Yralle ja Neralle!

21.1.2009
Snoopy (Decathlete's Carpe Diem) loukkaantui ja joutui leikkaukseen. Polven etummainen ristiside oli katkennut, sivuside repeytynyt ja kierukassa repeytymä :( Kurja puolenvuoden kuntoutus ja tuskin tulee enää paluuta vesipelastukseen tai agilityyn. Onneksi Snoopy on emänsä lailla maailman kultaisin luonne, jota on helppo pitää kotikoiranakin pahimmassa tapauksessa. Toipumista paljon kestäneelle Snoopylle ja surulliselle perheelle!

19.1.2009
Nera (Decathlete's Ravenclaw) oli röntgenkuvilla ja lonkat, polvet, kyynärpäät, olkanivelet ja koko selkä oli edelleen ihan priimakunnossa :)

17.1.2009
Viisi III-luokan kilpailua Suomessa ja kaikkien viiden kisan voitot Decathlete's koirille! Voiko mukavampia tulostekstareita saada Thaimaan auringon alla maatessa :) Onnittelut teille kaikille voittajille upeista radoista ja erityisesti tietysti Jujulle valionarvosta! Kiitos myös Elinalle Hitin hoidosta ja viikon tokolomasta!

Juju (Decathlete's Gryffindor) ja Veijo Koistinen voittivat agilityradan (42 kilpailijaa) Kirkkonummella. Tämä oli Jujun kolmas nollavoitto, lukuisten kakkossijojen lisäksi, joten Jujusta tuli SUOMEN AGILITYVALIO!


Haka (Decathlete's Le Livre Blanc) ja Tiina Koistinen voittivat supermiinuksella agilityradan (42 kilpailijaa) Kirkkonummella.

Ninja (Decathlete's Firebolt) ja Julianne Kemppainen voittivat supermiinuksella agilityradan (37 kilpailijaa) Liedossa. Hieno kisavuoden aloitus!

Hitti (Decathlete's Hornet) ja Mila Oravecz voittivat supermiinuksella agilityradan (33 kilpailijaa) Liedossa. Kiitos Mila ohjaamisesta!

Omie (Decathlete's Galaxy) ja Elina Jänesniemi voittivat supermiinuksella agilityradan Liedossa (31 kilpailijaa). Tämä oli Omien toinen kiinnitys valionarvoon, joten nyt sitten odotellaan vuosi, että saa ottaa kolmannen sertin vastaan.

10-11.1.2009
Agilitykilpailut Eckerössä

Hitti (Decathlete's Hornet) ja Jaakko Suoknuuti voittivat hyppyradan supermiinuksella (71 koiraa), hyvä mun kullat! Tämä kisa oli vaihtokoira-arvontakisa ja toiseksi tulivat Jaakko ja Grim. Koirien arvonnasta on jo tullut lähes perinne Ahvenanmaan kisojen hyppyradalla ja tämän radan katsominen jännittää kaikkein eniten koko viikonlopun aikana... Arvotuista pareista myös Annalle & Rhettille, Jounille & Carmenille ja Niinulle & Noelille nollarata, onnea kaikille, hienosti ohjattu vaikea rata täysin vieraalla koiralla! Niina-Liina Linna tekin nollan myös Hugon (Never Stop Artist of Decathlete's) kanssa, kiitos Niinu Hugon ohjauksesta!

Zen (Decathlete's Sirius Black) ja Jaakko Suoknuuti voittivat agilityradan (75 koiraa)! Niin se voittoputki aukesi taas tällekin vuodelle :) Toiseksi tulivat Anja ja Grim (Teklan tyttärentytär), onnittelut ystävillemme ja seuratovereillemme!

Sky (Decathlete's Skyknight) ja Mikko Aaltonen voittivat agilityn II-luokan kilpailut hienolla nollaradalla. Onnittelut nollavoitosta!!

Jaakko teki nollan myös Omien (Decathlete's Galaxy) kanssa, sijoitus kuudes. Rata oli melkoista hakemista, mutta nolla mikä nolla, onnittelut siitä :)

4.1.2009
Omie (Decathlete's Galaxy) ja Elina Jänesniemi käynnistivät valiokellon voittamalla 85 koiran kisat! Radan voi katsoa täältä. Huisan paljon onnea Elina ja Omie, vähänkö olette hyviä! Onnittelut myös LAW:n kolmoisvoiton varmistaneille Niinulle ja Rhettille ja Anjalle ja Grimille (Teklan tyttärentytär) sekä Jujulle (Decathlete's Gryffindor) ja Veijo Koistiselle, jotka olivat nollalla kuudensia :)

4.1.2009
Vimma (Decathlete's Fidelius Charm) ja Jaakko Knuutti tulivat toiseksi 85 osallistujan kisassa, vain 4 sadasosan erolla Rhettiin ja Niinuun, jotka voittivat kisan. Radan voi katsoa täältä. Paljon onnea molemmille taitureille!

4.1.2009
Hugo (Never Stop Artist of Decathlete's) ja Elina Jänesniemi tulivat neljänneksi (osallistujia 55) agilitykilpailuissa. Onnea nollasta! Onnittelut myös rakkaille ystävillemme Anjalle ja Grimille (Teklan tyttärentytär), jotka voittivat luokan!

3.1.2009
Rico (Decathlete's Comet) ja Heidi Karanko voittivat agilitykilpailut (83 maxi I-luokan koiraa) ja nousivat II-luokkaan! Onnittelut hienosta kisavuoden avauksesta :)

2.1.2009
Cosmo (Tending Magic Mind) jää eläkkeelle. Cosmolla on silloittumaa viimeisen lannenikaman ja ristiluun välillä, eikä se voi enää jatkaa agilityuraansa :( Kiitos Cosmo näistä hienoista vuosista, olet antanut ja opettanut niin paljon, ettei sanat riitä kertomaan! Toivottavasti voin tarjota sinulle kivuttomat ja mukavat eläkevuodet, jotka olet ansainnut!

2.1.2009
Janita on sairaslomalla sekä töistä, että agilitystä 1-3 kuukautta :( Magneettikuvissa löytyi lannenikaman molemmissa sivuhaarakkeissa rasitusmurtuma, joten ilmankos on "vähän sattunut" viimeiset pari kuukautta...

1.1.2009
Onnittelut 2-vuotiaille Zenin (Decathlete's Sirius Black) pennuille ja kiitos Irikselle tästä hienosta kortista!